tiistai 22. syyskuuta 2015

Pitsikukkahuivi

Yksi keskeneräinen vähemmän. Yksi työ valmistui. Tällä ohjeella tehty pitsikukkahuivi.

Viime talvena tuskailin, kun minun toppatakkini on beige, mikään huivini ei sovi siihen väriltään ja koska takkini on vaalea, en voinut käyttää ainoaa vaaleaa huiviani sen kanssa. Kuka tahansa muu olisi voinut käyttää niitä yhdessä, mutta minä tunnen oloni kotoisammaksi tummissa vaatteissa. No, nyt päätin jo hyvissä ajoin tehdä asialle jotain. Nimittäin mustan huivin, jota käyttää toppatakkini kanssa.

Tein aikaisemmin samalla tekniikalla ponchon, joten huvin tekeminen sujui kuin tanssi. Lankaa jäi vielä reilusti, joten voi olla, että teen vielä jonkunlaisen hatun samaan sarjaan.

keskiviikko 16. syyskuuta 2015

Keskeneräisten määrä kasvaa

Olin päättänyt, että teen kaikki keskeneräiset käsityöt valmiiksi ennen kuin aloitan yhtäkään uutta. No, toisin kävi. Löysin vahingossa (ihan oikeasti se oli vahinko!) lähikaupasta poistokorista puoli-ilmaista mustaa Novitan Rosea. Mustaa oli kolme kerää, enkä voinut jättää niitä sinne, vaan minun oli pakko ostaa ne. Päätin tehdä niistä kaulahuivin.

Samoihin aikoihin löysin netistä ihanan ohjeen ja siitäkin syntyi idea, makuuhuoneemme on niin köyhästi sisustettu, että sinne tarvitsee saada jotain. No, tulossa on. Mutta en vielä kerro mitä. ;) Näette sitten, kun saan sen valmiiksi.

Lopputulos oli siis se, että en saanut yhtäkään työtä valmiiksi, mutta keskeneräisiä tuli kaksi lisää. Ja minulla on yhdet langat odottamassa vuoroaan, niiden pitäisi riittää sekä hattuun että sormikkaisiin. Ja yhden baskerinkin ajattelin tehdä, en vain vielä tiedä mistä langasta. Näitä en tosin aio aloittaa ennen kuin keskeneräisiä on saatu valmiiksi. Siis ihan oikeasti en aloita.